Taikuus maailman uskonnoissa ja perinteissä: Yleiskatsaus

Magia ei ole koskaan ollut yhden kansan tai uskonnon asia. Kun puhumme nykyään länsimaisesta okkultismista, hermeettisestä filosofiasta tai alkemiasta, puhumme itse asiassa tuhansia vuosia kestäneestä keskustelusta kymmenien kulttuurien ja perinteiden välillä. Egyptiläiset puhuivat kreikkalaisten kanssa, kreikkalaiset puhuivat juutalaisten kanssa, arabit puhuivat keskiajan Euroopan oppineiden kanssa, renessanssin humanistit puhuivat kaikkien kanssa. Jokainen koulukunta otti ja antoi. Jokainen vuosisata jätti jälkeensä jotain, mikä oli syntynyt jossain muualla.

Tämän pitkän kierron seurauksena länsimainen esoteriikka on itse asiassa monikerroksinen sävellys , johon ovat osallistuneet juutalaiset kabbalistit, arabialkemistit, kreikkalaiset uusplatonistit, kiinalaiset taolaiset munkit, tiibetiläiset tantrikot, gnostilaiset salaseurat ja monet muut. Tarot, jota Instagram-noidat nykyään jakavat, on kansainvälinen synteesi Italiasta egyptiläisen myytin kautta juutalaiseen kabbalaan. Horoskooppisovelluksen tarjoama astrologia sai rakenteensa Babylonissa 4 000 vuotta sitten. Alkemia, jonka symboleja moderni goottilainen estetiikka rakastaa, on lahja Egyptin ja arabimaailman joukosta.

Alkemistiset merkit, Elämänpuu, horoskooppi. Heikkinen Komonen

Tässä kirjoituksessa tarkastelemme seitsemää merkittävää perinnettä, jotka ovat muokanneet länsimaista esoteerismia ja okkultismia. Aiomme perehtyä näihin syvemmälle tulevissa kirjoituksissa, mutta tässä tarjoamme vertailevan viitekehyksen, joka auttaa meitä ymmärtämään, miten nämä perinteet liittyvät toisiinsa ja mitkä ovat niiden vaikutukset nykyajan estetiikkaan ja hengellisyyteen. Tämä kirjoitus on osa pidempää okkultismia ja esoteerismia käsittelevää sarjaa, jonka aloitimme yleiskatsauksella okkultismista historiallisena ja kulttuurisena ilmiönä , ja jonka toinen luku käsittelee virolaisia kansanperinteitä ja paikallista magiaa.

Kabbala ja juutalainen mystiikka

Kabbala on tärkein juutalainen panos länsimaiseen esoteriaan. Sana itsessään tarkoittaa hepreaksi "vastaanottamista" , mikä viittaa siihen, että se on suullinen perinne , jonka vain halukas ihminen voi vastaanottaa. Kabbala on samanaikaisesti teologiaa, kosmologiaa, mystiikkaa ja käytännöllistä järjestelmää, ja sen vaikutusta länsimaiseen esoteriaan on vaikea yliarvioida.

Juutalaisen mystiikan juuret ovat antiikissa. Varhaisiin muotoihin kuuluivat merkavah-mystiikka , joka käsitteli näkyjä jumalallisesta valtaistuinvaunusta (kuvataan profeetta Hesekielin kirjassa), ja sefer jetzira eli luomiskirja (kirjoitettu 2. ja 6-luvun välillä), jossa kuvattiin, kuinka Jumala loi maailman 22 heprealaisen kirjaimen ja kymmenen numeron yhdistelmien avulla. Systemaattinen kabbala syntyi kuitenkin vasta 12-luvun jälkipuoliskolla Provencessa, Etelä-Ranskassa , ja sieltä se levisi Espanjan juutalaisyhteisöihin.¹

Kabbalan ydin on Elämänpuu eli Sefirot , jumalallisen ilmentymän kymmenen tasoa. Ne ovat Keter (kruunu, korkein taso), Chokmah (viisaus), Binah (ymmärrys), Hesed (armo ), Gevurah (voima), Tiferet (kauneus, keskus), Netzah (voitto), Hod (kunnia), Yesod (perusta) ja Malkhut (valtakunta, aineellinen maailma). Sefirotit on yhdistetty toisiinsa 22 polulla , jotka vastaavat heprean aakkosten 22 kirjainta. Tämä rakenne antaa kabbalistin ymmärtää jumalallisen todellisuuden hierarkkisena järjestelmänä, jossa jokainen taso toimii siltana seuraavien välillä.

Sefirotin yläpuolella on Ein Sof , ääretön absoluutti, josta ei voida sanoa mitään positiivista. Ein Sof on jotakin syvästi apofaattista, joka on peräisin juutalaisesta mystiikasta, mutta jonka rinnakkaisuus on selvästi nähtävissä uusplatonisessa Yhden- käsitteessä ja kristillisen mystiikan jumalallisessa pimeydessä . Tämä osoittaa, että länsimaisen esoteerismin eri perinteet ovat puhuneet samasta syvällisestä todellisuudesta eri muodoissa.

Kabbalan tärkein teksti on Zohar eli Kunnian kirja , joka ilmestyi Espanjassa 13-luvun lopulla ja jonka on perinteisesti kirjoittanut 2-luvulla elänyt rabbi Shimon bar Yochai. Nykytutkijat, erityisesti Gershom Scholem, ovat osoittaneet, että todellinen kirjoittaja oli kastilialainen Moses de Leon (1240–1305).² Zohar on massiivinen, moniosainen mystinen Tooran kommentaari, josta on tullut sekä juutalaisen ajattelun että myöhemmin kristillisen ja okkulttisen kabbalan perusopetus.

16-luvulla kabbala kehittyi edelleen lurialaisen kabbalan kautta , jonka perusti Isaac Luria (1534-1572) Galileassa Safedin kaupungissa. Lurian opetuksissa on kolme keskeistä käsitettä. Tzimtzum tarkoittaa jumalallisen vetäytymistä luomisen tieltä. Shevirat ha-Kelim eli "astioiden rikkoutuminen" kuvaa kosmista katastrofia, jossa jumalallinen valo oli liian voimakas astioille ja ne rikkoutuivat jättäen "kipinöitä" aineelliseen maailmaan. Tikkun olam eli "maailman korjaaminen" on ihmisen tehtävä kerätä nämä kipinät yhteen ja palauttaa alkuperäinen harmonia. Tämä kertomus on vaikuttanut syvästi paitsi juutalaiseen ajatteluun, myös kristilliseen ja okkulttiseen esoteerisuuteen.

Länsimaisen esoteerismin sisällä kabbala sai uuden elämän 15-luvun renessanssissa, kun kristilliset humanistit alkoivat tutkia sitä. Pico della Mirandola (1463-1494) oli ensimmäinen kristitty, joka sai systemaattisen pääsyn kabbalaan, ja hän yhdisti sen hermeettisiin ja platonisiin ajattelutapoihin. Siitä lähtien kristillisestä kabbalasta tuli tärkeä länsimaisen okkultismin haara, ja 19-luvun herätyksen aikana hermeettisestä kabbalasta tuli Kultaisen aamunkoiton opetusjärjestelmän perusta. Nykypäivän "popkulttuurin kabbala" ja juutalaisyhteisöjen perinteiset opetukset ovat kaksi eri asiaa, vaikka niillä onkin sama nimi.

Syvällisempi johdanto kabbalaan on saatavilla arvovaltaisista lähteistä, kuten Sefaria.org (juutalaisten tekstien digitaalinen kirjasto) ja Chabad.org , jotka tarjoavat systemaattisen johdannon kabbalan terminologiaan ja rakenteeseen.

Alkemia, sisäinen ja ulkoinen

Kun joku sanoo sanan "alkemia", ensimmäinen mieleen tuleva mielleyhtymä on luultavasti lyijyn muuntaminen kullaksi . Tämä mielikuva on niin syvälle juurtunut populaarikulttuuriin, että alkemiaa pidetään usein protokemiana , jota harjoittivat typerät keskiajan oppineet, kunnes Lavoisier perusti tieteellisen kemian 18-luvulla. Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi ja mielenkiintoisempi. Alkemia on kaksoisperinne : toisaalta fyysinen käytäntö työskennellä aineiden kanssa laboratoriossa ja toisaalta henkinen kurinalaisuus, jonka tavoitteena on sisäisen täydellisyyden saavuttaminen. Nämä kaksi puolta ovat kulkeneet käsi kädessä koko alkemian historian ajan.

Alkemian juuret ovat kolmannessa suunnassa . Ensimmäinen oli kreikkalais-egyptiläinen alkemia , joka syntyi hellenistisessä Aleksandriassa ajanlaskumme alkupuolella, ja yksi sen varhaisimmista tunnetuista teksteistä on Zosimos Panopolilainen (n. 300 jKr.). Toinen oli arabialainen alkemia , jonka keskeinen hahmo oli Jabir ibn Hayyan (n. 8–9-luku), jonka nimellä on koottu laaja kokoelma alkemiallisia tekstejä. Arabit antoivat alkemialle sen perussanaston, mukaan lukien itse sanan alkemia (arabiaksi al-kimiya ), ja kehittivät laboratoriomenetelmiä, jotka säilyivät myöhemmässä eurooppalaisessa kemiassa. Kolmas oli eurooppalainen keskiajan ja renessanssin alkemia , joka alkoi 12-luvulla, kun arabialaisia tekstejä alettiin kääntää latinaksi, ja saavutti huippunsa 16- ja 17-lukujen välillä.³

Alkemian ytimessä on Magnum opus eli Suuri Teos . Se on prosessi, jolla aine (ja samalla työntekijän sielu) puhdistuu yhä enemmän. Magnum opus jaetaan klassisesti kolmeen vaiheeseen. Nigredo eli mustuminen on ensimmäinen vaihe, jossa alkuperäinen aine hajoaa, liukenee, mätänee ja muuttuu mustaksi. Tämä on kuoleman ja kaaoksen vaihe , jossa vanha muoto tuhoutuu, jotta uusi voi syntyä. Albedo eli valkaisu on toinen vaihe, jossa puhdistettu aine saa valoa ja kirkkautta. Tämä on puhdistumisen ja uudestisyntymisen vaihe . Rubedo eli punoitus on viimeinen vaihe, jossa aine saavuttaa korkeimman muotonsa ja siitä on tullut viisasten kivi , joka voi muuttaa muita metalleja kullaksi tai antaa käyttäjälleen terveyttä ja pitkäikäisyyttä.

Alkemian perusperiaate on solve et coagula eli "hajoa ja yhdistä uudelleen ". Tämän periaatteen mukaan alkemistin on ensin purettava kaikki olemassa oleva voidakseen rakentaa siitä uuden kokonaisuuden . Tämä on laboratoriotyön rakenne fyysisessä mielessä, mutta myös ihmisen henkinen kehitys symbolisessa mielessä. Sinun on purettava vanhat oletuksesi, vanhat tunnemallisi, vanhat egorakenteet voidaksesi synnyttää uuden ja täydellisemmän minän. Sama logiikka näkyy selvästi länsimaisen esoteerismin myöhemmässä historiassa, esimerkiksi renessanssin magian harjoittamisessa ja 19-luvun Kultaisen aamunkoiton initiaatioissa, joista olemme kirjoittaneet okkultismia historiallisena ja kulttuurisena ilmiönä käsittelevän sarjan ensimmäisessä postauksessa.

20-luvulla Carl Gustav Jung toi alkemialle uuden merkityksen . Hänen teoksensa Psykologia ja alkemia (1944) ja Mysterium coniunctionis (1955–1956) väittivät, että alkemia ei ollut tieteellisen kemian harhaluulo, vaan symbolinen kieli, jota keskiajan ja renessanssin alkemistit olivat tiedostamattaan käyttäneet psyykkisen kehityksen prosessin läpi. Jungin magnum opus heijasti sitä, mitä hän kutsui yksilöinniksi , ihmisen matkaksi kohti täydellistä ja itseensä eheytynyttä persoonallisuutta. Jungin vaikutus on merkittävä, koska hänen jälkeensä alkemiaa ei voida enää lukea pelkästään oudoksi kokeiluksi, vaan myös syvällisenä psykologisena symbolijärjestelmänä.

Alkemian visuaalisten symbolien joukossa on useita, jotka kantavat edelleen länsimaisen esoteerismin ja vaihtoehtokulttuurin estetiikkaa. Ouroboros eli omaa häntäänsä syövä käärme on klassinen alkemiallinen symboli, joka edustaa ikuista syklisyyttä ja vastakohtien ykseyttä. Tämä symboli on peräisin muinaisesta Egyptistä, kulkenut hellenistisen Aleksandrian läpi ja siitä tuli alkemian tunnetuin ikonografinen elementti. Sol ja Luna edustavat mies- ja naisprinsiipin liittoa alkemiassa, joka on Magnum opuksen, kemiallisten häiden , huipentuma . Ruusuinen risti yhdisti alkemian kristilliseen mystiikkaan ja siitä tuli ruusuristiläisliikkeen symboli 17-luvulla . Viisasten kivi kuvataan usein punaisena kivenä tai punaisena nesteenä , alkemiallisen työn lopputuotteena.

Alkemian vaikutus modernin kulttuurin estetiikkaan on syvällinen. Sir Isaac Newton kirjoitti enemmän alkemiasta kuin fysiikasta ja matematiikasta yhteensä, ja hänen alkemialliset käsikirjoituksensa ovat tuhansia sivuja pitkiä. J. K. Rowlingin Harry Potter -kirjat alkavat Viisasten kivellä (ensimmäisen kirjan nimi oli englanniksi Harry Potter ja viisasten kivi ). Salvador Dalí käytti maalauksissaan alkemiallisia symboleja. Ouroboros, alkemialliset symbolit ja vanhojen laboratorioiden tunnelma ovat vahvasti läsnä modernin goottilaisen ja vaihtoehtokulttuurin estetiikassa. Tämä osoittaa, että alkemia ei ole kuollut kulttuuri-ilmiö , vaan elävä symbolinen kieli , joka puhuu ihmisille tänäkin päivänä.

Astrologian historia ja rakenne

Astrologia on luultavasti länsimaisen esoteerismin laajimmalle levinnyt käytäntö nykyään. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa lukevat horoskooppejaan päivittäin, monet seuraavat planeettojen sijainteja syntymäkartoissaan, ja sosiaalinen media on täynnä astrologisia meemejä Merkuriuksen perääntymisestä. Tämä on merkittävää, koska astrologia on sekä maailman vanhin säilynyt ennustusjärjestelmä että osa modernia popkulttuuria . Sen matka babylonialaisista astrologeista TikTok-meemeihin kattaa 4 000 vuotta.

Astrologian syntymäpaikka on Babylonia , jossa astrologit aloittivat taivaan systemaattisen havainnoinnin jo 2. vuosituhannella eaa. Ensimmäinen säilynyt astrologinen teksti, Enuma Anu Enlil , on kokoelma enteitä, jotka sisältävät tuhansia taivaallisia havaintoja ja niiden tulkintoja. Babylonialainen astrologia oli kuitenkin kansallista , ei henkilökohtaista. Astrologit ennustivat kuninkaan ja valtion kohtaloa, eivät yksilön elämää. Henkilökohtainen syntymäkartta-astrologia syntyi myöhemmin, hellenistisessä Egyptissä noin 2.–1. vuosisadalla eaa., kun babylonialainen tähtitiede, kreikkalainen filosofia ja egyptiläinen mystiikka kohtasivat Aleksandrian älyllisessä kosmopoliittisuudessa.⁴

Astrologian klassinen systemaattinen muotoilu saavutettiin Claudius Ptolemaioksen teoksissa , erityisesti hänen Tetrabiblos- teoksessaan (2-luku). Tämä neliosainen teos tarjosi astrologialle teoreettisen viitekehyksen , joka oli voimassa 17-luvulle asti ja jonka vaikutus jatkuu tähän päivään asti. Ptolemaios oli myös klassisen geosentrisen kosmologian perustaja, ja hänen astrologiansa oli filosofisesti perusteltu järjestelmä, joka yhdisti planeettojen liikkeet ihmisen kohtaloon elementtien ja ominaisuuksien teorian avulla.

Rooman valtakunnan kaatumisen jälkeen arabimaailmasta tuli astrologian säilyttäjä ja kehittäjä. Abu Mashar al-Balkhi (787–886), joka tunnettiin Euroopassa nimellä Albumasar , oli yksi historian tärkeimmistä astrologeista, jonka teokset Suuri johdanto ja Vuosien kirja olivat tärkeitä sekä arabimaailmassa että myöhemmän keskiajan Euroopassa. Monet astrologian teknisistä termeistä ovat itse asiassa arabialaista alkuperää , kuten almuten (voimakkaimmin vaikuttava planeetta), nadir (taivaan vastakkainen piste), atsimuutti (taivaan suunta) ja muita.

Keskiajan ja renessanssin Euroopassa astrologia oli akateeminen oppiaine , jota opetettiin yliopistoissa osana quadriviumia yhdessä aritmetiikan, geometrian ja musiikin kanssa. Renessanssiastrologia sai uutta pontta Marsilio Ficinolta (1433–1499) ja muilta humanisteilta, jotka yhdistivät astrologian hermeettiseen filosofiaan ja luonnonmagiaan. Ficino kuvaili teoksessaan De vita coelitus comparanda (”Kuinka vastaanottaa elämää taivaasta”), kuinka ihminen voi valmistaa kehoaan ja mieltään vastaanottamaan taivaallisia vaikutuksia. Lääketieteellinen astrologia oli klassinen sovellus, jossa lääkäri konsultoi potilaan syntymäkarttaa ja planeettojen nykyisiä sijainteja ennen hoidon määräämistä.

"Pierre gravée, de l'époque romaine, portant les planètes et les signes du zodiac." New Yorkin julkisen kirjaston digitaaliset kokoelmat. 1884. — "Pierre gravée, de l'époque romaine, portant les planètes et les signes du zodiac." : New Yorkin julkinen kirjasto. 1884.

Eläinrata on astrologian tunnetuin elementti. Se koostuu 12 merkistä , jotka vastaavat ekliptikan 30 asteen osuuksia: Oinas, Härkä, Kaksoset, Rapu, Leijona, Neitsyt, Vaaka, Skorpioni, Jousimies, Kauris, Vesimies, Kalat . Jokainen merkki on liitetty tiettyyn elementtiin (tuli, maa, ilma, vesi) ja ominaisuuteen (kardinaali, kiinteä, muuttuva). Nämä luokitukset ovat peräisin hellenistisestä perinteestä ja antavat horoskooppimerkeille niiden psykologiset ominaisuudet.

Planeetat ovat toinen astrologian peruselementti. Klassisen astrologian seitsemän planeettaa ovat Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter ja Saturnus . Ne ovat luettelo paljaalla silmällä näkyvistä taivaankappaleista, ja siksi ne ovat olleet osa astrologian alkeellista arsenaalia vuosituhansien ajan. Nykyaikana Uranus (löydettiin vuonna 1781), Neptunus (1846) ja Pluto (1930) on lisätty, vaikka niitä ei vieläkään usein käytetä perinteisessä astrologiassa. Jokaisella planeetalla on oma symboliikkansa : Saturnus on rajoitusten ja kurin planeetta, Venus rakkauden ja kauneuden, Mars energian ja aggression, Jupiter laajentumisen ja onnellisuuden.

Moderni astrologia jakautuu useisiin koulukuntiin. Psykologinen astrologia on Liz Greenen (s. 1946) kehittämä lähestymistapa, joka käyttää astrologiaa persoonallisuuden ymmärtämisen työkaluna , usein Jungin psykologisen viitekehyksen kautta. Perinteinen astrologia herättää henkiin keskiajan ja renessanssin tekniikoita (Ptolemaios, William Lilly) keskittyen tiettyjen tapahtumien ennustamiseen. Evoluutioastrologia (Steven Forrest, Jeffrey Wolf Green) yhdistää astrologian jälleensyntymisen käsitteeseen ja pitää syntymäkarttaa sielujen karmisen matkan kartoituksena. Vedalainen astrologia eli Jyotish on rinnakkainen intialainen järjestelmä, joka käyttää erilaista horoskooppia ja menetelmiä.

Astrologian akateeminen asema on ollut kiistanalainen 17-luvulta lähtien, jolloin tieteellinen vallankumous poisti astrologian muodollisen tieteen piiristä. Nykytutkijat, kuten Nicholas Campion Trinity Saint Davidin yliopistossa Walesissa, ovat kuitenkin systemaattisesti tutkineet astrologian historiaa, ja Sophia Centre for the Study of Cosmology in Culture tarjoaa jatko-opintokurssin astrologian historiasta. Astrologia hattuna on väistämätön osa länsimaista kulttuuria riippumatta siitä, mitä tietty henkilö ajattelee sen "todellisesta toiminnasta". Astrologinen symboliikka on syvästi juurtunut länsimaiseen kieleen (esimerkiksi "saturnuslainen", "venusilainen", "merkurialainen"), taiteeseen, kirjallisuuteen ja nykyajan vaihtoehtokulttuurin estetiikkaan.

Tarot ja ennustamisen perinne

Jos joku etsii nykyään suosituinta aloituskohtaa länsimaisen esoterian pariin, se on luultavasti tarot . Instagramissa, TikTokissa ja YouTubessa on miljoonia tarot-lukijoita, tarot-pakkoja myydään enemmän kuin koskaan ennen, ja moderni taidegrafiikka on tehnyt uusien pakkojen luomisesta oman pienen teollisuudenalansa. Tämä on huomionarvoista, koska tarot ei ole ikivanha ennustusjärjestelmä , vaan suhteellisen myöhäinen osa länsimaista esoteriaa, jonka todellinen historia eroaa merkittävästi siitä, mitä populaarikulttuuri meille kertoo.

Tarot ei ole peräisin muinaisesta Egyptistä , vaikka tätä myyttiä yritetäänkin itsepintaisesti hälventää. Tarotin todellinen alkuperä on 15-luvun Pohjois-Italiassa , jossa sitä käytettiin pelikorttina . Vanhimmat säilyneet tarot-pakka ovat Visconti-Sforza-pakka , jotka valmistettiin Milanon herttuakunnalle 1440- ja 1450-luvuilla . Ne maalattiin käsin kullalla ja värillisillä lehdillä, mikä oli erittäin kallista ja ylellistä.⁵ Kortteja käytettiin pelissä nimeltä tarocchi , joka on tämän korttipeliryhmän italialainen nimi. Seuraavien kolmen vuosisadan ajan tarot oli yksinkertaisesti aristokraattinen peli , ei ennustamisen väline.

Siirtyminen pelistä okkultismin välineeksi tapahtui 18-luvun lopun Ranskassa . Ranskalainen pastori ja vapaamuurari Antoine Court de Gébelin (1719-1784) julkaisi vuonna 1781 osana laajaa teostaan Le Monde primitif esseen , jossa hän väitti tarotin olevan itse asiassa muinaisen egyptiläisen viisauden jäänne . Hänen mielestään Suuren Arcanan 22 korttia olivat egyptiläisten pappien koodattuja opetuksia, joita he olivat onnistuneet kantamaan vuosisatojen ajan korttipelin muodossa välttääkseen kristillisen kirkon vainon. Tämä teoria ei pidä paikkaansa , koska tarot ei tunnista muinaista egyptiläistä ikonografiaa eikä käytä sen symboliikkaa. Mutta Court de Gébelinin essee oli erittäin vaikutusvaltainen ja käynnisti koko tarot-perinteen okkultismin järjestelmänä.⁶

19-luvun puolivälissä Eliphas Lévi (1810-1875) vei tarotin seuraavalle tasolle. Kaksiosaisessa teoksessaan Dogme et Rituel de la Haute Magie (1854-1856) Lévi yhdisti Suuren Arcanan 22 korttia 22 heprealaiseen kirjaimeen ja siten Kabbalan Elämänpuun 22 polkuun . Tämä synteesi oli loistava. Tarotilla oli nyt systemaattinen teoreettinen viitekehys, joka yhdisti sen juutalaisen mystiikan rikkaaseen symboliikkaan . Tämän yhteyden kautta tarotista tuli länsimaisen esoteerismin integroiduin järjestelmä, joka sisälsi kabbalan, hermetismin, alkemian, astrologian ja kristillisen mystiikan elementtejä yhdessä muodossa. Tämä synteesi-impulssi on osa laajempaa 19-luvun okkulttista uudestisyntymistä, josta olemme kirjoittaneet tämän sarjan ensimmäisessä kirjoituksessa.

Historian vaikutusvaltaisin tarot-pakka luotiin 20-luvun alussa . Arthur Edward Waite (1857-1942), Kultaisen aamunkoiton jäsen ja tuottelias okkultisti, suunnitteli uuden tarot-pakan taiteilija Pamela Colman Smithin (1878-1951) kanssa, ja se julkaistiin vuonna 1909. Nykyään se tunnetaan nimellä Rider-Waite-Smith -pakka (Rider oli kustantaja, joka julkaisi ensimmäisen painoksen). Pakka oli mullistava kahdella tavalla. Ensinnäkin Smith nosti jokaisen Minor Arcana -kortin (56 korttia) narratiivisella kohtauksella pelkkien symbolien sijaan, mikä teki pakasta paljon helpommin luettavan aloittelijoille. Toiseksi pakan ikonografiaa rikastettiin kabbalistisella ja okkulttisella symboliikalla, jota Lévi jatkoi perinteessä. Lähes jokainen moderni tarot-pakka on joko Rider-Waite-Smith -tyylin muunnelma tai sen tietoinen vastakohta.

Tarot-pakan rakenne on kaksikerroksinen. Major Arcana kenties suurempia salaisuuksia koostuu 22 korttia, joilla on symboliset otsikot: Roikottaa (0) Maag (I) Ylipapitar (II) Keisarinna (III) Keizer (IV) Paavi (V) Rakastavaiset (VI) Vaunu (VII) Oikeus (VIII) Erakko (IX) Onnenpyörä (X), Voima (XI) Taken Man (XII) Surm (XIII) Moderointi (XIV) Kurat (XV) Revitty (XVI) Tähti (XVII) kuu (XVIII) Aurinko (XIX) Tuomio (XX) ja Maailman (XXI). Nämä 22 korttia edustavat arkkityyppiset teemat, joka on Joseph Campbellin sankarin matka suoria rinnastuksia ja jungilaisessa psykologisessa tulkinnassa.

Pienempi arkana eli pienemmät mysteerit koostuu 56 kortista , jotka on jaettu neljään maahan : sauvat/ miekat /maljat/pentaakkelia. Jokainen maa vastaa yhtä neljästä klassisesta elementistä (tuli, ilma, vesi, maa) ja sisältää yhden elämänkategorian (luovuus, ajatus, tunne, materiaali). Jokaisessa maassa on 10 numerokorttia (1-10) ja 4 hovikorttia (palvelija, ritari, kuningatar, kuningas).

Nykypäivän tarot on monivärinen maailma . Jotkut käyttävät sitä ennustamiseen klassisessa mielessä esittäen erityisiä kysymyksiä tulevaisuudesta. Toiset, jotka käyttävät psykologista lähestymistapaa , näkevät tarotin työkaluna intuition ja itseymmärryksen kehittämiseen . Vielä jotkut lähestyvät tarotia meditaation ja taiteen muotona käyttäen kortteja symbolisen mietiskelyn pohjana. Jokainen näistä lähestymistavoista on oikeutettu, ja jokainen tarot-lukija löytää oman tiensä.

Myös muut ennustamisen muodot tarot-korttien ohella ovat rikas kenttä. I Ching eli Muutosten kirja on muinainen kiinalainen ennustusjärjestelmä, joka perustuu 64 heksagrammiin ja jolla on 3 000 vuoden historia . Se on samanaikaisesti filosofinen teksti, jota Konfutse ja taolaiset munkit lainaavat. Riimut ovat skandinaavinen ennustusjärjestelmä, jossa käytetään vanhemmista tai nuoremmista futhark- riimuista valmistettuja kiviä . Kahvinporojen ja teenlehtien lukeminen ovat kansanmenetelmiä, jotka ovat yleisiä monissa kulttuureissa. Kristallipallo on tunnettu moderni trope, jonka todellinen historia juontaa juurensa keskiaikaiseen Skotlantiin.

Gnostilaisuus ja varhaiskristilliset salaiset opetukset

Kun puhumme kristinuskon alkuvaiheista, ajattelemme yleensä neljää evankeliumia (Matteus, Markus, Luukas ja Johannes) ja apostolien kirjeitä, jotka muodostavat Uuden testamentin. Tämä on virallinen kristinusko , jonka 4. vuosisadan kirkkojohtajat tunnustivat kaanoniksi Nikean kirkolliskokouksessa (325) ja myöhemmät kirkot. Mutta kristinuskon kolme ensimmäistä vuosisataa olivat itse asiassa paljon monimuotoisempia . Syntyi kymmeniä lahkoja, koulukuntia ja opetuksia, jotka kaikki kutsuivat itseään kristinuskoksi, mutta joiden teologia oli syvästi erilainen kuin se, mikä lopulta viralliseksi tuli. Yksi suurimmista näistä lahkoista oli gnostilaisuus.

Sana gnosis tarkoittaa kreikaksi tietoa , mutta ei tavallista tietoa. Gnosis on pelastava hengellinen tieto , suora kokemus jumalallisesta todellisuudesta, joka ei tule opista tai uskomuksesta, vaan syvästä sisäisestä ilmestyksestä. Gnostikot uskoivat, että pelastus tulee tiedon, ei uskon, kautta. Tämä on radikaali lähestymistapa kristinuskoon, koska klassinen kristillinen teologia korostaa uskoa ja armoa , ei älyllistä tietoa.

Gnostilainen maailmankuva oli syvästi dualistinen . Toisella puolella oli tosi Jumala , kaukainen ja täydellisen hyvä, jonka olemus oli puhdas valo ja täydellisyys. Tämä Jumala esiintyy Pleroma-tilassa eli täyteydessä , joka on äärettömän jumalallisen todellisuuden maailma. Toisella puolella oli aineellinen maailma , jota gnostikot pitivät vääränä tai jopa pahana . Tämä maailma ei ollut tosi Jumalan luomus, vaan Demiurgin eli alemman luojajumalan työtä . Demiurgi samaistettiin usein Vanhan testamentin jumalaan Jahveen , mikä teki gnostilaisuudesta äärimmäisen harhaoppisen virallisen kristinuskon silmissä. Demiurgi oli ylimielinen, rajoittunut eikä lainkaan tietämätön korkeammasta Jumalasta.

Samaan aikaan oli olemassa Sofia eli jumalallinen viisaus . Sofia on naishahmo, jolla on keskeinen rooli gnostisessa mytologiassa. Hänen tarinansa vaihtelee hieman eri gnostisissa järjestelmissä, mutta yleinen kertomus on seuraava: Sofia, yksi Pleromasta lähtevistä olennoista, putosi Pleromasta uteliaisuutensa tai ylimielisyytensä vuoksi, ja tämän putoamisen seurauksena aineellinen maailma ja Demiurgi syntyivät. Ihmiskunnan tehtävänä on oppia Sofian kokemuksista ja vapauttaa itsensä aineellisesta vankeudesta palatakseen Pleromaan.

Gnostilaisessa maailmankuvassa ihminen itsessään on kolmikerroksinen . Hänellä on ruumis (aineellinen, Demiurgille kuuluva), sielu (psykologinen, elämänvoima) ja henki eli pneuma (jumalallinen kipinä, joka tulee Pleroomasta). Useimmat ihmiset eivät ole tietoisia pneumansa olemassaolosta ja elävät ikään kuin he olisivat vain ruumiita ja sieluja, vangittuina Demiurgin maailmaan. Gnosis on pneuman heräämistä ja tietoisuutta omasta todellisesta alkuperästä, mikä on pelastuksen edellytys.

Pitkään tietämyksemme gnostilaisuudesta oli rajallista, koska viralliset kristilliset kirkkojohtajat tuhosivat useimmat gnostilaiset tekstit 4. ja 5. vuosisadalla. Tiesimme gnostilaisuudesta pääasiassa kirkkoisien , erityisesti Lyonin Irenaeuksen (2. vuosisata) ja Rooman Hippolytuksen (3. vuosisata), kriittisten kirjoitusten kautta, jotka molemmat kirjoittivat pitkiä teoksia gnostilaisuutta vastaan. Tämä oli kuitenkin puolueellinen lähde , ja gnostilaisuuden todelliset vivahteet pysyivät hämärän peitossa.

Tilanne muuttui dramaattisesti vuonna 1945 , kun paikalliset talonpojat Nag Hammadin kaupungin lähellä Egyptissä löysivät saviruukun , joka sisälsi 13 papyruskoodeksia , yhteensä 52 erilaista tekstiä . Se oli arkeologinen räjähdys , joka muutti täysin käsityksemme varhaiskristillisyydestä. Nag Hammadin tekstit ovat gnostilaisia , ja ne kuuluivat luultavasti 4-luvun munkeille, jotka piilottivat ne, kun virallinen kirkko alkoi vaatia harhaoppisten tekstien tuhoamista.⁷

Nag Hammadin tekstit sisältävät useita erittäin mielenkiintoisia teoksia. Tuomaan evankeliumi koostuu 114 Jeesuksen kirjoittamasta sanonnasta. Toisin kuin neljän kanonisen evankeliumin kerrontatyyli, se on puhdas logia-teksti eli "sanomisten evankeliumi". Jotkut sanonnoista ovat tuttuja synoptisista evankeliumeista, kun taas toiset ovat radikaalisti erilaisia ja korostavat sisäistä tietoa . Klassinen sanonta 70: "Jos tuot esiin sen, mitä sisälläsi on, se, mitä sinulla on, pelastaa sinut. Jos et tuo esiin sen, mitä sinulla on, se, mitä sinulla ei ole, tuhoaa sinut."⁸ Filippuksen evankeliumi on mystisempi teksti, joka puhuu kammiosta (symbolinen termi, joka voi viitata sakramentteihin tai mystiseen yhteyteen Jumalan kanssa). Marian evankeliumi antaa erityisaseman Maria Magdaleenalle , joka esitetään siellä Jeesuksen suosikkiopetuslapsena, jolle hän antoi opetuksia, joita muut apostolit eivät saaneet. Tämä teksti on tarjonnut perustan monille nykyajan feministisille tulkinnoille kristinuskosta.

Gnostilaisuuden vaikutus myöhempään länsimaiseen esoteriaan on ollut syvällinen. Etelä-Ranskan keskiaikaiset kataarit (12–13-luvuilla) jatkoivat gnostilaista dualismia, ja heidän tuhonsa kataarisodissa ja inkvisitiossa oli yksi Euroopan historian raaimmista tapahtumista. Renessanssi löysi uudelleen osan gnostilaisesta ajattelusta hermeettisten tekstien kautta, mutta gnostilaisuuden systemaattinen tutkimus alkoi vasta 19-luvulla, ja erityisesti Nag Hammadin löytämisen jälkeen 20-luvulla.

Nykyään gnostilaisuus on saanut uuden elämän. Carl Jungiin vaikutti syvästi gnostilaisuus, ja hänen teoksensa Septem Sermones ad Mortuos (1916) on kirjoitettu suoraan gnostiseen tyyliin. Tieteiskirjailija Philip K. Dick koki vuonna 1974 sarjan mystisiä näkyjä, joita hän tulkitsi gnostisen viitekehyksen avulla, ja hänen myöhemmät romaaninsa (erityisesti VALIS , 1981) ovat gnostinen manifesti. Matrix (1999) on puhdas gnostilainen allegoria : todellinen maailma on illuusio (Demiurgin luomus), päähenkilö herää tiedon (gnoosin) kautta jatkaakseen vapautumisen matkaa. Myös New Age -liike on omaksunut monia gnostilaisuuden elementtejä, vaikkakin usein pinnallisessa muodossa.

Gnostilaisuutta tutkitaan akateemisena edelleen aktiivisesti. Princetonin yliopiston Elaine Pagels on luultavasti tunnetuin nykyajan gnostilaisuuden tutkija, jonka kirja The Gnostic Gospels (1979) toi gnostilaiset tekstit laajemman yleisön tietoisuuteen. Nag Hammadin tekstit ovat saatavilla kokonaisuudessaan verkossa korkealaatuisina käännöksinä, muun muassa Gnostic Society Libraryssa , joka on ilmainen ja arvovaltainen resurssi.

Itämaiset perinteet: tantra, taolaisuus, jooga

Länsimaisen esoterian ja itämaisten perinteiden kohtaaminen on suhteellisen uusi ilmiö . Pitkään kreikkalais-egyptiläinen hermetismi, juutalainen kabbala, alkemia ja muut länsimaisen esoterian haarat kehittyivät erillään sellaisista itäisistä perinteistä kuin hindulaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus, vaikka kaupallisia ja kulttuurisia yhteyksiä oli ollut olemassa antiikin ajoista lähtien. Systemaattinen idäntutkimus länsimaissa alkoi vasta 19-luvulla kolonialismin, akateemisen idäntutkimuksen ja teosofisten liikkeiden syntymisen yhteydessä. Siitä lähtien länsimainen ja itämainen esoteria ovat olleet niin syvästi kietoutuneet toisiinsa, että niitä on usein vaikea erottaa toisistaan.

Tantra on kenties itämaisen esoteerismin väärinymmärretty osa länsimaisessa kontekstissa. Populaarikulttuurissa tantra yhdistetään lähes yksinomaan seksuaalisiin käytäntöihin , erityisesti Stingin kuuluisan "tantrisen seksin" jälkeen 1990-luvulla. Todellisuudessa tantra on paljon laajempi perinne , joka kattaa kymmeniä käytäntöjä, mukaan lukien mantrat, mandalat, mudrat (käsien asennot), jumaluuksien palvonnan, sisäisen alkemian ja, vaikka nämä ovatkin vain pieni osa koko järjestelmää...⁹

Tantra syntyi Intian keskiajalla , noin 5–9-luvuilla , ja sitä esiintyy hindulaisessa, buddhalaisessa ja jainalaisessa muodossa . Se eroaa klassisesta hindulaismista useissa kohdin. Klassinen hindulaisuus korostaa asketismia , rituaalista puhtautta ja kastijärjestelmää . Tantra puolestaan korostaa kokemusta , rituaalista transsendenssia ja kaikkien tasa-arvoa hengellisessä kehityksessä. Tantran periaate on, että kaikki on jumalallista , mukaan lukien asiat, joita klassinen hindulaisuus pitää epäpuhtaina (keho, seksi, kuolema, päihtymys). Tämä tarkoittaa, että tantrisen harjoittajan hengellinen kehitys saavutetaan näiden asioiden kautta, ei välttämällä niitä.

Vajrayana-buddhalaisuus on tantrisen buddhalaisuuden muoto, joka kukoistaa erityisesti Tiibetissä . Vajrayanan ydin on nopea tie valaistumiseen , jonka avulla harjoittaja voi saavuttaa yhden elämän aikana sen, minkä saavuttamiseksi muut buddhalaiset koulukunnat vaativat useita elämiä. Tämä saavutetaan käyttämällä mantroja (pyhiä ääniä), mandaloita (geometrisia kuvia, jotka ovat jumalallisen todellisuuden karttoja), mudroja (käsiasentoja), visualisointia ja tietoisuusharjoituksia . Dalai Lama , tiibetinbuddhalaisuuden hengellinen johtaja, on Vajrayana-perinteen julkisuuden henkilö maailmassa.

Kundalini on tantrinen termi, joka kuvaa käärmeenmuotoista energiaa , joka sijaitsee ihmiskehon tyvessä (selkärangan tyvessä) ja nukkuu kiertyneenä kolme ja puoli kertaa selkärangan tyven ympäri. Hengellisen harjoituksen tavoitteena on herättää kundalini , joka nousee selkärangan seitsemän chakran (energiakeskuksen) läpi, kunnes se saavuttaa pään päällä olevan kruunuchakran, jossa valaistuminen tapahtuu . Chakrajärjestelmä on myös erittäin yleinen länsimaisessa populaarikulttuurissa, vaikkakin usein pinnallisessa muodossa, ja monet modernit New Age -parannusjärjestelmät käyttävät chakrakieltä ilman syvempää tantrista viitekehystä.

Taolaisuus on kiinalainen filosofis-uskonnollinen järjestelmä, jonka perustajana pidetään legendaarista Laozia (n. 6. vuosisata eaa.), jonka teos Tao Te Ching ("Tien ja hyveen kirja") on yksi idän luetuimmista kirjoista länsimaisessa filosofiassa. Taolaisuus keskittyy Taoon eli Tiehen , joka on maailmankaikkeuden periaate, samanaikaisesti luonnollinen tie ja kaiken lähde. Tao on sanoinkuvaamaton : kuten Tao Te Chingin avauslauseessa todetaan: "Kuvailtava Tao ei ole todellinen Tao."

Yin ja Yang ovat taolaisuuden tunnetuimmat symbolit. Ne ovat kaksi toisiinsa kietoutuvaa periaatetta : yin on pimeä, kuu, naisellinen, passiivinen, vesi, talvi; yang on valo, aurinko, mies, aktiivinen, tuli ja kesä. Klassinen symboli kuvaa näitä kahta puoliskoa kietoutuneena toisiinsa , ja kumpikin puolisko sisältää toisen puoliskon siemenen. Tämä kuvaa dynaamista polariteettia , jossa vastakohdat eivät ole staattisessa ristiriidassa, vaan jatkuvassa virtauksessa toisiinsa.

Sisäinen alkemia eli neidan on taolainen hengellinen harjoitus , joka on huomattavan samankaltainen kuin länsimainen alkemia. Neidanissa käytetään alkemian kieltä (kullattu pisara, kuolematon alkio, kolme aarretta), mutta kaikki nämä ovat sisäisiä käsitteitä, jotka viittaavat kehon energioiden muutokseen. Neidanin tavoitteena on luoda kuolematon ruumis , joka ei ole fyysinen ruumis, vaan henkinen ruumis , jonka harjoittaja kehittää pitkittyneen meditaation, hengityksen ja energian liikuttelun avulla. Länsimaisen ja itämaisen alkemian rinnakkaisuus on erittäin mielenkiintoinen akateeminen aihe ja osoittaa, että ihmiskunta on itsenäisesti päätynyt samankaltaisiin intuitioihin henkisestä muutoksesta.

Wu wei on keskeinen käsite taolaismissa, ja se käännetään usein " toimimattomuudeksi " tai " toiminnaksi ilman toimintaa ". Wu wei ei tarkoita passiivisuutta, vaan luonnollista toimintaa , joka on sopusoinnussa taon kanssa. Se on toimintaa, joka ei pakota, ei rasita eikä kulje virtaa vastaan. Klassinen esimerkki on vesi , joka "ei tee mitään", vaan virtaa esteiden ympäri ja lopulta liuottaa jopa kovimman kiven.

Jooga on intialainen hengellinen harjoitus, jolla on 3000 vuoden historia . Sana jooga tarkoittaa "yhteyttä" , joka viittaa henkilökohtaisen tietoisuuden yhdistymiseen korkeamman kosmisen tietoisuuden kanssa. Joogan klassinen systematisointi tapahtui Patanjalin jooga-sutroissa (n. 2. vuosisata eaa. - 4. vuosisata jaa.), joissa kuvataan kahdeksanosaista polkua eli ashtanga-joogaa : eettiset säännöt, henkilökohtaiset harjoitukset, asennot, hengitys, aistien vetäytyminen, keskittyminen, meditaatio ja samadhi (yhtenäisyys).

Nykyaikainen länsimainen joogastudio on itse asiassa vain pieni osa klassista joogaa: pääasiassa asanat (asanat), jotka Patanjalin järjestelmässä ovat kolmas kahdeksasta. Klassinen jooga on paljon laajempi hengellinen järjestelmä , joka kattaa etiikan, meditaation, energianhallinnan ja mystisen kognition. Kirjailijat, kuten Mircea Eliaden Yoga: Immortality and Freedom (1958), ovat klassisia akateemisia lähestymistapoja, jotka avaavat joogan syvemmän ulottuvuuden.

Mitä länsi on ottanut idästä ? Vastaus on paljon, usein pinnallisesti . 19-luvun teosofia oli ensimmäinen länsimainen massaliike, joka otti itämaiset perinteet vakavasti, ja sen kautta tulivat karma , jälleensyntyminen , chakra , kundalini , mantra ja monet muut käsitteet länsimaiseen kulttuuriin. 1950-luvun beat-sukupolvi (Allen Ginsberg, Jack Kerouac, Gary Snyder) toi itämaisen hengellisyyden taiteeseen ja kirjallisuuteen. 1960- ja 70-lukujen vastakulttuuri teki joogasta, meditaatiosta ja itämaisesta ajattelusta suosittua. 1980- ja 90-lukujen New Age kaupallisti suuren osan aiemmin syvästä hengellisestä perinteestä, mutta samalla avasi nämä käytännöt miljoonille ihmisille ympäri maailmaa. Tästä 19-luvun alun idän löydöstä kirjoitetaan tarkemmin okkultismin historiaa käsittelevän sarjan ensimmäisessä kirjoituksessa , jossa keskustelimme Madame Blavatskyn ja Teosofisen seuran roolista.

Kuoleman symboliikka eri perinteissä

Kuolema on ihmiskokemuksen universaalein tosiasia. Jokainen kulttuuri, jokainen uskonto, jokainen hengellinen perinne on joutunut käsittelemään sitä. On huomionarvoista, kuinka syvästi erilaiset lähestymistavat kuoleman symboliikkaan ovat päätyneet samankaltaisiin ratkaisuihin, ja kuinka läheisesti kuoleman symboliikka länsimaisessa esoteriassa on kietoutunut kaikkiin muihin tässä kirjoituksessa käsiteltyihin teemoihin. Alkemiallinen nigredo, gnostilainen vapautuminen aineellisesta maailmasta, tantrinen ruumishuoneen meditaatio, taolainen kuolematon ruumis – kaikki nämä ovat eri kieliä, jotka käsittelevät samaa perustotuutta.

Memento mori on latinankielinen ilmaus, joka tarkoittaa " muista, että tulet kuolemaan ". Se ei ole vain synkkä sanonta, vaan hengellinen harjoitus , jonka juuret ovat syvällä stoalaisessa filosofiassa . Rooman keisari ja stoalainen filosofi Marcus Aurelius kirjoitti Mietiskelyissä (kirjoitettu noin vuosina 161–180 jKr.): "Voit lähteä tästä elämästä milloin tahansa. Anna sen määrätä, mitä teet, sanot ja ajattelet."¹⁰ Stoalainen ajattelija ei käyttänyt kuolemantietoisuutta pelon välineenä, vaan selkeyden ja prioriteettien asettamisen välineenä . Kun muistat, että jokainen päivä voi olla viimeinen, lakkaat murehtimasta pienistä asioista ja keskityt siihen, millä on todella merkitystä.

Kristinusko omaksui ja muutti memento mori -perinnettä . Keskiajan munkit , erityisesti trappististen ja kartuusialaisten veljeskuntien jäsenet, käyttivät memento moria keskeisenä meditaatiomuotona. Trappistisessa perinteessä tervehdys "Memento mori, frater" ("Muista, että kuolet, veli") on ollut yleinen vuosisatojen ajan. Munkit pitivät usein pääkalloa selleissään päivittäisenä muistutuksena kuoleman todellisuudesta. Varhaiskristitty isä Hieronymus oli kuuluisa siitä, että hänellä oli aina pääkallo sellissään, jonka parissa hän työskenteli raamatunkäännöksiensä ja teologisten teostensa parissa. Renessanssimaalauksissa Hieronymus kuvattiin lähes yksinomaan kallon kanssa , josta tuli hänen ikonografinen attribuuttinsa.

17-luvulla se kukoisti Alankomaissa vanitas-taide, mikä on todennäköistä memento mori -perinteen rikkain visuaalinen ilmausSana vanitas tulee Vanhan testamentin kirjasta Keräilijä, jonka avauslause on “Vanitas vanitatum, omnia vanitas” tai "Tyhjyys, tyhjyyden tyhjyys, kaikki on tyhjyyttä". Vanitas-maalauksissa on kuvattu asetelma, joka koostui symboleilla varustetuista objekteista: kallo (kuolema), lasit ja kuoleva kynttilä (elämän katoavaisuus), kukat, erityisesti nuutuneet (kauneuden katoavaisuus), tiimalasi (ajan kuluminen), soittimet (ilojen lyhyys), kirjoja ja tieteellisiä instrumentteja (kehitysvamma) kalliita koruja ja kolikoita (varallisuuden käyttö). Tunnetuimpia vanitas-maalareita ovat mm. Pieter Claesz, Harmen Steenwijck, Jan Davidsz de HeemNämä maalaukset eivät ole sairaalloinen, mutta filosofinenne kutsuvat katsojan pohtimaan, mikä elämässä on todella arvokasta.

Viktoriaaninen memento mori toi perinteeseen aivan uuden ulottuvuuden. 19-luvun Englannissa ja Amerikassa syntyi kuolemanjälkeinen valokuvaus , jossa vainajat, erityisesti lapset, valokuvattiin kuoleman jälkeen , usein poseeraten ikään kuin he olisivat vielä elossa. Nämä valokuvat olivat ainoat muistot, jotka perheellä oli kuolleesta lapsesta, ja ne olivat syvästi kunnioitettuja esineitä. Muistokorut olivat toinen syvä viktoriaaninen perinne. Rakkaan ihmisen kuoleman jälkeen valmistettiin koruja, joissa oli vainajan hiukset , usein kudottuja monimutkaisiin kuvioihin ja piilotettuja lasihelmiin, rintaneuloihin ja neularintaneuloihin. Musta ja onyksi olivat tyypillisiä materiaaleja surukoruille. Kuolleiden rakkaiden hiuksia kunnioitettiin niin paljon, että niistä tehtiin taiteellisia sommitelmia kehyksissä, jotka ripustettiin olohuoneen seinille.

Viktoriaaninen kaulakoru Memento Mori -estetiikalla Rongabutiiki-mallistosta

Kuoleman symboliikka vaihtelee dramaattisesti kulttuurien välillä . Meksikon Dia de los Muertos on silmiinpistävä vastakohta länsimaiselle ajattelutavalle. Tänä vuoden lopun juhlapäivänä (1.–2. marraskuuta) kuolemaa ei pelätä, vaan sitä juhlitaan . Perheet rakentavat ofrendoja eli alttareita, joille he asettavat edesmenneiden rakkaidensa lempiruokia, valokuvia, kukkia ja calaveroita eli värikkäitä kalloja. Calavera Catrina , juhlavaan asuun pukeutunut naisen luuranko, on Dia de los Muertosin tunnistettavin hahmo. Se symboloi sitä, että kaikki ovat tasa-arvoisia kuoleman edessä varallisuudesta riippumatta. Tämä iloinen suhde kuolemaan eroaa syvästi eurooppalaisesta taipumuksesta tragediaan, mutta se kantaa samaa perustotuutta.

Tiibetinbuddhalaisten ruumishuonealueet ovat toinen äärimmäinen esimerkki. Tiibetin tantrisessa perinteessä ruumishuonealueet ovat paikkoja , joissa ruumiit hajotetaan joko julkisen uhrauksen (jossa ruumis annetaan linnuille) tai hautausmaana. Jotkut munkit meditoivat näissä paikoissa , usein istuen ruumiin päällä tai pitäen sitä päänsä päällä , kokeakseen suoraan ruumiiden hajoamisen todellisuuden. Tätä maranasatiksi (pallibuddhalaisuus, "kuoleman muistaminen") kutsuttua käytäntöä oli tarkoitus syventää ymmärrystä kaiken katoavaisuudesta (anitya), joka on keskeinen käsite buddhalaisissa opetuksissa. Tiibetin kuolleiden kirja eli Bardo Thodol on tantrinen teksti, joka kuvaa tuonpuoleista ja opastaa vainajia sielunsa eteenpäin viemisessä.¹¹

Symbolisella tasolla kuoleman motiivit kietoutuvat transformaatiomotiiveihin kaikissa perinteissä . Alkemiallinen nigredo , jota kuvailimme luvussa 2, on juuri kuoleman vaihe , jossa alkuperäinen materiaali mätänee ja muuttuu mustaksi ollakseen valmis uudestisyntymiseen. Gnostisessa pneuman heräämisessä vaaditaan kuolemaa materiaaliseen vankeuteen. Kundalinin tantrista nousua kuvataan pienen kuoleman kokemuksena , jossa tavallinen ego sulautuu yhteyteen korkeamman tietoisuuden kanssa. Kristillisessä mystiikassa mystica mors eli mystinen kuolema on klassinen termi egon kuolemalle , joka edeltää yhdistymistä jumalalliseen.

Vuosisatojen ajan käytetyt memento mori -symbolit ovat edelleen tunnistettavissa. Kallo on universaalein symboli, joka yhdistää kaikki perinteet alkemiallisesta laboratoriosta meksikolaiseen ofrendaan. Luut, erityisesti ristissä olevat pitkät luut , ovat tyypillinen elementti viktoriaanisessa ja modernimmassa estetiikassa. Tiimalasi on ajan katoavaisuuden symboli. Sammunut kynttilä on elämän lyhyyden symboli. Kuihtuneet ruusut symboloivat kauneuden katoavaisuutta. Ryömivät madot ja käärmeet symboloivat rappeutumista ja samalla uudestisyntymistä (käärmeen nahkansa luominen).

Nykypäivän vaihtoehtokulttuuri ja goottilainen estetiikka ovat suoraa jatkoa näille symboleille . Jokainen kallokoriste, jokainen luusymboliikka, jokainen memento mori -symboli modernissa taiteessa ja moderneissa koruissa kantaa mukanaan vuosisatojen kerroksellista perintöä . Katsoja ei ehkä tunne sitä, mutta symboli puhuu itsestään: se on vuosisatoja vanha hengellinen kieli , joka ei tarvitse sanoja muistuttaakseen ihmistä hänen syvemmästä olemuksestaan. Kuoleman symboliikka ei ole muotitrendi tai "sen aiheuttama pimeys", vaan alkukantainen meditaatio , joka on ollut osa kaikkia ihmisen henkisen kehityksen suuria perinteitä.

Yhteenveto

Maailman uskonnoissa ja perinteissä magia ei ole yksi ainoa asia. Se on kymmenien eri järjestelmien perhe , joista jokainen lähestyy syvällistä totuutta omasta näkökulmastaan. Juutalainen kabbalisti näki todellisuuden Elämän puun kymmenen sefirotin kautta. Arabialaiset ja eurooppalaiset alkemistit etsivät viisasten kiveä, joka muuttaisi lyijyn kullaksi ja täydelliseksi ihmiseksi. Babylonialaiset astrologit seurasivat planeettojen liikkeitä lukeakseen ihmisen kohtalon taivaalta. Tarot sai alkunsa italialaisesta korttipelistä, josta 19-luvun okkultistien käsissä tuli kabbalistisen ja hermeettisen viisauden aarreaitta. Aleksandrian gnostikot opettivat, että pelastava tieto on tärkeämpää kuin usko. Intialainen tantra ja kiinalainen taolaisuus kehittivät sisäisen alkemian järjestelmiä, jotka ovat rinnakkaisia länsimaisten järjestelmien kanssa.

Mikä yhdistää näitä perinteitä? Ainakin kolme asiaa. Ensinnäkin vastaavuuksien maailmankuva , jossa kaikki on yhteydessä toisiinsa, jossa pieni heijastaa suurta, jossa ihmiskehon sisällä tapahtuva on pieni toisto maailmankaikkeuden monimutkaisesta rakenteesta. Toiseksi symbolisen kielen merkitys : sanoilla, merkeillä, kuvilla ja rituaaleilla on voima, joka ylittää niiden suoran merkityksen. Kolmanneksi sisäisen muutoksen tavoite : kaikki nämä perinteet eroavaisuuksistaan huolimatta näkevät ihmisen henkisen kehityksen päätavoitteena, johon kaikki käytännöt on suunnattu.

Tämä kirjoitus oli kattava ja vertaileva. Jokainen tässä lyhyesti käsitelty perinne ansaitsee oman syvällisemmän tarkastelunsa. Kabbala ja Elämänpuun symboliikka, alkemia ja Viisasten kiven etsintä, astrologia ja eläinradan symboliikka, tarot ja symbolinen tulkinta, gnostilaisuus ja Nag Hammadin tekstit, itämaiset perinteet ja sisäinen alkemia, kuoleman symboliikka ja memento mori. Jokainen aihe on tulevien kirjoitusten aihe.

Yksi asia, joka yhdistää kaikkia näitä perinteitä ja tekee niistä merkityksellisiä nykyestetiikalle, on kuoleman symboliikan ja muutoksen kielen käyttö . Jokainen perinne ymmärtää, että kasvu vaatii kuolemaa , että uusi muoto ei voi syntyä ilman vanhan purkamista ja että ihmisen syvin työ on hänen sisäinen muodonmuutoksensa . Kallot, luut, alkemistiset symbolit, tarot-kuolemankortti, tantrinen ruumishuone – kaikki nämä ovat eri kieliä saman perusviestin ympärillä. Ihminen on enemmän kuin fyysinen muotonsa, ja henkinen kehitys on kaikkien aikojen tärkein pyrkimys.

Rongabutiikki-mallisto vie tätä perinteiden välistä perinnettä eteenpäin nykyaikaisen estetiikan kielellä. Kallot, luusymboliikka, goottilaiset aiheet, memento mori – kaikki nämä ovat vuosisatojen takaisia symboleja , jotka yhdistävät virolaisen kansanperinteen juutalaiseen kabbalaan, alkemian tarottiin, itämaiset perinteet länsimaiseen esoteerisuuteen. Katso symboliikkaa koruista koostuva kokoelmamme alta.

Alaviitteet

¹ Scholem, Kabbalan alkuperä , s. 35–49.

² Scholem, Juutalaisen mystiikan pääsuuntaukset , luku 5.

³ Hanegraaff, Länsimainen esoteerismi: Opas hämmentyneille , s. 25–27, 78–83.

⁴ Campion, Länsimaisen astrologian historia, osa I: Muinainen ja klassinen maailma (Continuum 2008); myös Hanegraaff, Western Esotericism: A Guide for the Perplexed , s. 84–90.

⁵ Dummett, Visconti-Sforza Tarot -kortit (George Braziller 1986); myös Decker, Depaulis ja Dummett, Paha korttipakka: Okkulttisen Tarotin alkuperä (Duckworth 1996).

⁶ Decker ja Dummett, Okkulttisen tarotin historia, 1870–1970 (Duckworth 2002), s. 11–22; Hanegraaff, Esoteerismi ja akatemia , s. 240–243.

⁷ Pagels, The Gnostic Gospels (Random House 1979); Robinson (toim.), The Nag Hammadi Library in English (HarperCollins 1990).

⁸ Tuomaan evankeliumi, logion 70, vironkielinen käännös Andres Grossin toimesta, Tuomaan evankeliumi (2005).

⁹ White (toim.), Tantra in Practice (Princeton University Press 2000); Eliade, Yoga: Immortality and Freedom (Princeton University Press 1958).

¹⁰ Marcus Aurelius, Mietiskelyt , kirja 2, osa 11.

¹¹ Fremantle ja Chögyam Trungpa (käänt.), Tiibetiläinen kuolleiden kirja: Suuri vapautuminen kuulemisen kautta bardossa (Shambhala 1975).

Kaikki käytetyt lähteet

Campion, Nicholas. Länsimaisen astrologian historia, osa I: Muinainen ja klassinen maailma . Lontoo: Continuum, 2008.

Campion, Nicholas. Länsimaisen astrologian historia, osa II: Keskiajan ja nykyajan maailma . Lontoo: Continuum, 2009.

Decker, Ronald ja Michael Dummett. Okkulttisen tarotin historia, 1870-1970 . Lontoo: Duckworth, 2002.

Decker, Ronald, Thierry Depaulis ja Michael Dummett. Paha korttipakka: Okkulttisen tarotin alkuperä . Lontoo: Duckworth, 1996.

Dummett, Michael. Visconti-Sforza Tarot -kortit . New York: George Braziller, 1986.

Eliade, Mircea. Jooga: Kuolemattomuus ja vapaus . Princeton: Princeton University Press, 1958.

Fremantle, Francesca ja Chögyam Trungpa (käänt.). Tiibetiläinen kuolleiden kirja: Suuri vapautuminen kuulemisen kautta bardossa . Boston: Shambhala, 1975.

Gross, Andres (kääntäjä). Tuomaan evankeliumi . Tartto, 2005.

Hanegraaff, Wouter J. Esoteerismi ja akatemia: Hylätty tieto länsimaisessa kulttuurissa . Cambridge: Cambridge University Press, 2012.

Hanegraaff, Wouter J. Länsimainen esoteerismi: Opas hämmentyneille . Lontoo: Bloomsbury, 2013.

Jung, Carl Gustav. Mysterium Coniunctionis . Lontoo: Routledge, 1955-1956.

Jung, Carl Gustav. Psykologia ja alkemia . Lontoo: Routledge, 1944.

Marcus Aurelius. Mietiskelyt . (Klassinen teksti, 161-180 jKr.)

Pagels, Elaine. Gnostilaiset evankeliumit . New York: Random House, 1979.

Ptolemaios, Claudius. Tetrabiblos . (Klassinen teksti, 2-luku.)

Robinson, James M. (toim.). Nag Hammadi -kirjasto englanniksi . San Francisco: HarperCollins, 1990.

Scholem, Gershom. Juutalaisen mystiikan tärkeimmät trendit . New York: Schocken Books, 1941.

Scholem, Gershom. Kabbalan alkuperä . Princeton: Princeton University Press, 1987.

White, David Gordon (toim.). Tantra käytännössä . Princeton: Princeton University Press, 2000.