Virolaiset tietäjät ja noidat: keitä he todella olivat?

Kun sanomme ”noita”, näemme usein kuvan mustaan viittaan pukeutuneesta naisesta padan ympärillä, hattu päässään, joskus kissan kanssa. Tämä on Hollywood-noita, joka on saavuttanut kulttuurikuvamme vuosisatojen länsieurooppalaisten stereotypioiden kautta. Todellinen virolainen tietäjä tai noita 18- ja 19-luvuilla oli usein täysin eri ihminen. Joskus vanha pitkäpartainen mies, joka asui maatilallaan kylän laidalla. Joskus nuori nainen, joka oli perinyt kykyjä isoäidiltään. Usein nämä ihmiset olivat yhteisön arvostetuimpia jäseniä.

Tässä kirjoituksessa tarkastelemme kahta 20-luvun virolaista viisasta parantajaa, joiden elämät ovat hyvin dokumentoituja, ja näemme, kuinka virolainen viisasperinne ei kuollut sukupuuttoon keskiajan päättyessä, vaan sopeutui neuvostoaikaan ja jatkui tähän päivään asti. Tämä kirjoitus on jatkoa virolaiselle kansanperinteen blogisarjallemme , jossa kuvailimme tarkemmin tietäjien ja noitien roolia virolaisessa kulttuurissa.

Ohut raja viisaiden miesten ja noitien välillä

Hermine Jürgens, eli Äksin noita

Hänen elämäkertansa kertoo jotakin tärkeää virolaisista tietäjistä. Hermine syntyi 29. helmikuuta 1892 Pietarissa pianonvalmistaja Georg Blaubrückin perheeseen. Hän sai hyvän koulutuksen Pietarin lukiossa ja osasi venäjää, saksaa, englantia ja ranskaa. 18-vuotiaana hän meni naimisiin kaukoliikenteen kapteenin Gustav Jürgensin kanssa, jonka kanssa hänellä oli kaksi poikaa. Perheen saapuminen Viroon 1920-luvulla johtui taloudellisista vaikeuksista, ja Hermine jätti miehensä ja muutti lastensa kanssa Tarttoon. Vapaussodan aikana hän työskenteli rintaman sairaanhoitajana.

Jos joku kysyisi, kuka oli 20-luvun kuuluisin virolainen noita, vastaus olisi luultavasti Hermine Elisabeth Jürgens , joka tunnetaan myös Äksin noitana . Folkloristi Mare Kõiva on kutsunut häntä "20-luvun kuuluisimmaksi virolaiseksi selvänäkijäksi".¹

Hermine Jürgens eli Äksin noidan viimeinen koti.

Toisen maailmansodan jälkeen Hermine saavutti mainetta selvänäkijänä. Hän asui elämänsä viimeiset 35 vuotta Äksin alueella, jossa hän toimi Äksin kirkon urkurina ja paikallisen koulun pianonopettajana noin kymmenen vuoden ajan . Tämä on huomattava paradoksi: 20-luvun kuuluisin virolainen noita oli myös kirkon urkuri. Bechstein-flyygeli , jonka hän oli tuonut mukanaan isänsä tehtaalta Pietarista, oli hänen käytössään elämänsä loppuun asti.

Hänen työmenetelmänsä olivat monipuolisia. Hän teki usein diagnooseja käden ja sormenpäiden viivojen perusteella , mikä on kansainvälisesti yleinen diagnostinen menetelmä, jota käyttävät myös muut perinteiset parantajat. Hän käytti hoidossaan rohdoskasveja, hierontaa ja manuaalisen terapian tekniikoita . Hänen suosikkikasvejaan olivat mäkikuisma, siankärsämö ja kehäkukka , joita hän poimi tiettyinä aikoina: siankärsämöä tiistai-iltapäivänä, mäkikuismaa sunnuntaiaamuna kello yhdeksän.² Tämä ajan kanssa tiukan pysymisen rituaali on viisaiden klassinen perinne, jossa vaikutus riippuu paitsi kasvista myös poimintahetkestä, säästä ja kuun vaiheesta.

Selvänäkijänä Äksin noita auttoi löytämään kadonneita ihmisiä, lemmikkejä ja esineitä. Poliisi konsultoi häntä useita kertoja rikosasioissa , vaikka tätä ei virallisesti hyväksytty. Mare Kõivan tutkimukset ovat dokumentoineet lukuisia tapauksia, joissa Hermine antoi tarkkoja ohjeita ihmisten tai esineiden etsimisestä, ja nämä ohjeet osoittautuivat myöhemmin oikeiksi.

Hermine kuoli 1. heinäkuuta 1976 Kastren hoitokodissa ja hänet haudattiin Äksin hautausmaalle. Hänen haudalleen asetettiin hänen omasta toiveestaan kalkkikivilaatta, jossa luki "Äksi nõid" (Äksin noita) . Hän arvosti tätä nimeä. Hänen kuolemansa jälkeen hänen talonsa Puhtaleivan kylässä sytytettiin tuleen väestönsuojeluharjoitusten aikana vuonna 1985. Vuonna 1999 hänen entisen asuinpaikkansa paikalle paljastettiin muistokivi , jonka tekijä on kuvanveistäjä Ado Koch.

Herminen kenties tunnetuin ennustus oli, että Virosta tulisi vapaa pian Saksojen yhdistymisen jälkeen , mikä on erityisen merkittävää myöhempien tapahtumien valossa. Mare Kõivan yksityiskohtainen tutkimus Herminen elämästä ja toiminnasta on julkaistu Mäetagused -lehdessä numerossa 58 (2014) ja se on saatavilla osoitteessa folklore.ee/tagused.

Kaika Laine, kenties Etelä-Viron viimeinen suuri parantaja

Viron viimeinen joukkoparantaja oli Laine Roht , jonka kansanomaisin nimi on Kaika Laine tai Kaika Noita . Hän syntyi 4. toukokuuta 1927 Kaikan kylässä Antslan pitäjässä ja kuoli 21. huhtikuuta 2013 Tartossa. Toisin kuin Hermine Jürgens, joka oli älymystössä työskentelevä ja kirkkourkuri, Kaika Laine oli kansanparantaja : hän oli kasvanut maatilalla, saanut kuusivuotisen peruskoulutuksen ja työskennellyt postinkantajana 30 vuotta kantaen 25 kilon postisäkkiä 25 kilometrin säteellä.

Kirjansa ”Kaika Laine ihmisdes” (2013) mukaan Laine auttoi elinaikanaan yli 70 000 ihmistä . Ihmiset matkustivat tapaamaan häntä paitsi kaikkialta Virosta, myös Latviasta, Suomesta ja muualta. Elokuvassa ”Keski-iän ilot” on kuuluisa kohtaus ihmisryhmästä, joka matkustaa Tallinnasta Kaikaan ja saapuessaan huomaa satojen autojen jonon. Tämä ei ollut elokuvassa liioittelua, vaan 1990-luvun lopun todellisuutta.

Kaia Laine — Lokin aalto KUVA: YKSITYISKOKOELMA

Laineen viisauden tarina on mielenkiintoinen. Kätilö Kadi Aab, joka oli läsnä Lainen syntymässä, kertoo hänen oman tarinansa mukaan nähneensä lapsen otsassa kolme symbolia: ristin, madon ja kupin . Nämä olivat perinteisiä merkkejä siitä, että lapsesta tulisi parantaja. Kadi Aab itse oli pitkäaikainen kansanparantaja perheessä, ja hän oli sanonut, että kuka tahansa, joka kantoi hänen ristiään hautajaisissa, tulisi hänen seuraajakseen. Kun Kadi Aab kuoli vuonna 1953, Laineella oli risti, ja siitä lähtien ihmiset alkoivat pitää Lainea parantajana.³

Hänen työmenetelmänsä olivat syvästi perinteiset. Lääkekasvit, sanamagia ja rukous olivat niiden ytimessä. Kõiva kuvailee Laineen käyttäneen akupunktiota (jonka hän myöhemmin oppi muilta parantajilta), hieroneen öljyjä ja balsameja sekä erityisesti lukeneen loitsuja yrttilääkkeiden päälle . Hän oli syvästi luterilainen uskonnollinen ihminen ja korosti, että parantuminen tuli Jumalalta, ei häneltä henkilökohtaisesti. "Täytyy olla uskoa!" oli hänen klassinen sanontansa.

Konflikti neuvostoliittolaisen lääketieteen kanssa oli jatkuva teema Laineen elämässä. Vuonna 1982 hän sai Moskovassa Brežneviltä henkilökohtaisen lääkärinluvan ja hänelle annettiin valkoinen takki. Tämä on jo itsessään hämmästyttävä historiallinen yksityiskohta: Neuvostoliiton pääsihteeri myönsi etelävirolaiselle kansanparantajalle henkilökohtaiset lääkärinhoito-oikeudet. Mutta jo vuonna 1983, 17 valituskirjeen jälkeen võrulaisilta lääkäreiltä, hänen lupansa peruutettiin osittain, ja se jäi voimaan vain Tartossa ja Tallinnassa. Jännitteet virallisen lääketieteen ja kansanlääketieteen välillä olivat jatkuva ilmiö Neuvostoliiton aikana. Mare Kõivan yksityiskohtainen käsittely Kaika Laineen lääkinnällisistä strategioista 1980-luvulla on julkaistu Mäetagused-lehdessä nro 62 (2015), joka on saatavilla myös osoitteessa folklore.ee.

Mitä viisaat miehet todella tekivät

Hermine ja Laine antavat meille kaksi esimerkkiä, mutta heidän työmenetelmänsä ovat monella tapaa päällekkäisiä sen kanssa, mitä viisaat ovat tehneet Virossa vuosisatojen ajan. Tarkastellaan joitakin erityisiä käytäntöjä , joita on dokumentoitu sekä klassisessa folkloristiikassa että nykyaikaisissa kuvauksissa.

Diagnostiikkamenetelmiä oli vaihtelevia. Kämmen- ja sormenjälkien lukeminen olivat yleisiä, kuten Herminen tapauksessa nähtiin. Silmätautien erikoisalalla viisas mies tutki potilaan silmiä löytääkseen sairauden syyn. Kuppaus ja suonten piirtäminen olivat erillisiä erikoisaloja, jotka "lievittivät" haltiaa ylimääräisestä verestä. Vedessä heijastuminen oli menetelmä, jossa viisas mies katsoi nähdäkseen varkaan kasvot tai ennustaakseen tulevaisuutta. Uudenkuun katsominen oli tärkeä ajankohta monille diagnooseille.

Parannusmenetelmät kietoivat yhteen yrttejä, sanoja ja rukousta. Yrttilääkkeet olivat keskeisiä, ja viisas tiesi, mikä yrtti paransi mitäkin, milloin se poimittiin ja miten se valmistettiin. Mäkikuisma, siankärsämö, kehäkukka, kamomilla, siankärsämö ja takiainen olivat laajalle levinneitä. Kunkin yrtin poimimishetkellä suoritetut rituaalit olivat tärkeitä: sunnuntaiaamuna kello yhdeksän, tiistai-iltapäivänä ja juhannusaattona. Yrtin tai veden päälle lausuttiin sanoja , mikä antoi sille "voimaa". Usein loitsu piti lausua yhdeksän kertaa tai ainakin kolme kertaa , koska kolme ja yhdeksän olivat maagisia numeroita. Myös käsien päällepaneminen oli tärkeää: viisas asetti kätensä sairaan päälle, usein sanojen kera.

Erityiset toiminnot olivat erityisen oma perinteensä. Kullan eli verisanojen lukeminen tyrehdyttäisi verenvuodon. Ruusufinnien eli ruusufinnin hoito oli asiantuntijoiden erikoisalaa. Kadonneiden tavaroiden löytämisessä käytettiin veden tai vodkan pintaa peilinä. Varkaan havaitsemisessa käytettiin erilaisia tekniikoita, kuten avainten testaamista (avain asetettiin kirjan väliin ja viisas mies laski nimiä, kunnes avain liikkui). Suojelevien talismaanien valmistus oli oma työalansa. Punaiset langat lapsen kaulassa. Hopeiset ristit . Kananmuna kynnyksen alla . Rautaisen talon perustus. Eläimen hammas tai luunpala laukussa kannettavaksi. Nämä pienet esineet olivat jokapäiväinen maaginen arsenaali, jolla oli suojaavaa voimaa. Juuri tällaisista esineistä ovat peräisin nykypäivän vaihtoehtokulttuurin luiden, hampaiden ja eläinperinnön symbolit , joita näemme moderneissa koruissa .

Tämän päivän perintö

Kaika Laineen kuoleman jälkeen vuonna 2013 Viroon jäi jäljelle suuri joukko nykyajan luontolääkäreitä, energiatyöntekijöitä ja meedioita , jotka enemmän tai vähemmän yhdistävät itsensä virolaiseen kansanparannusperinteeseen. Nykyvirolainen luontolääkintä on kuitenkin paljon monimuotoisempaa ja heterogeenisempaa kuin klassiset kylätietäjät. Jotkut parantajat keskittyvät kasveihin ja ruokaan , toiset kätten päällepanemiseen ja energiatyöhön , ja vielä toiset selvänäköisyyteen ja ennustamiseen.

On tärkeää erottaa aito kansanlääketiede , joka perustuu vuosisatojen perinteeseen ja sisältää usein todella toimivia rohtoja , modernista esoteriikasta (kristallit, chakrat, planeetat), joka on pitkälti länsimaista New Age -tuontia . 19-luvun virolaiset viisaat eivät puhuneet chakroista. He puhuivat keijuista, sieluista ja sanoista. Tämä ei tarkoita, että toinen olisi parempi ja toinen huonompi, ne ovat yksinkertaisesti erilaisia perinteitä , jotka ovat usein pinnallisesti kietoutuneet toisiinsa modernissa luontaislääketieteessä.

Rongabutiik Näyttökuva UV-hartsiluukorut hampailla goottilaiset gabonit — Esimerkki modernista luukorusta Rongabutiikki-mallistosta

Virolainen kansanperinne on osa länsimaisen esoteerismin laajempaa historiaa , josta olemme keskustelleet tarkemmin okkultismia käsittelevän sarjamme ensimmäisessä blogikirjoituksessa . Viisaat ja noidat eivät elä tyhjiössä, vaan ovat osa pitkää perinneperhettä, joka ulottuu hellenistisestä hermetisyydestä nykypäivään.

Yhteenveto

Virolaiset tietäjät ja noidat eivät olleet Hollywood-tyylisiä stereotypioita. He olivat usein yhteisön arvostettuja jäseniä, jotka yhdistivät käytännön parantamistaidot, yrttilääketieteen, sanamagian ja tiedon. Hermine Jürgens ja Kaika Laine ovat kaksi 20-luvun esimerkkiä siitä, miten tämä perinne sopeutui nykymaailmaan pysyen samalla uskollisena ydinolemukselleen. Toinen oli kirkon urkuri Tartonmaalla, toinen postinkantaja Võrunmaalla. Molemmat paransivat kymmeniätuhansia ihmisiä.

Seuraavissa kirjoituksissa tarkastelemme tarkemmin virolaista sanamagiaa ja loitsuja , virolaisten pyhien paikkojen erityisiä tarinoita sekä virolaisia juhlapäiviä ja niiden maagisia rituaaleja . Jokainen aihe on tutkimisen arvoinen omana itsenään.

Rongabutiikki-mallisto jatkaa tätä perintöä. Jokainen pääkallo-, luu- tai eläinsymboliikalla valmistamamme koru kantaa samanaikaisesti sekä vuosisatoja vanhaa virolaisen kansanperinteen että länsimaisen esoteerismin perinnettä. Katso luuaiheisten korujen kokoelmamme alta.

Alaviitteet

¹ Kõiva, ”Äksi Witch: A Psychic of the Council Era”, Mäetagused nro. 58 (2014).

² "Hermine Elisabeth Jürgens", Wikipedia (päivitetty tammikuu 2023); myös Geopeitus.ee Hermine Jürgens -merkintä.

³ Kõiva, ”Kirje kansanparantajalta: esimerkkinä Kaika Laineen, tunnetun etelävirolaisen kansanparantajan, 1980-luvun huumestrategioista”, Mäetagused nro 62 (2015); myös ”Laine Roht”, Wikipedia.

Lähteet

Ellermaa, Einar ja Inge Pitsner. Kaika Laineen kansa: Naisesta, joka osasi lukea elämän kirjoja . Tallinna: Pilgrim, 2013.

Kõiva, Mare. "Äksi Witch: neuvostoajan meedio." Mäetagused nro 58 (2014).

Kõiva, Mare. ”Lähetteen kanssa kansanparantajalle: esimerkkinä Kaika Laineen, tunnetun etelävirolaisen kansanparantajan, 1980-luvun huumestrategioista.” Mäetagused nro 62 (2015).

Paju, Aili. Tiedon nainen . Tartto, 1994 (uudelleenpainos 2005).

Truus, Kalle. Äksin tuntematon noita: Elämäkerta, perinteet, kommentit . Tallinna, 1999.

Vahing, Tarmo ja Mare Kõiva (toim.). Kansanlääkärit: Kansanlääkintä Virossa 19-luvun jälkipuoliskolla ja 20-luvulla . Tartto: Viron kirjallisuusmuseo. Verkkolähteet: Viron kansanperinteen arkisto ( www.folklore.ee ), Viron kirjallisuusmuseo ( www.kirmus.ee ), Wikipedian vironkielinen versio (artikkelit ”Hermine Elisabeth Jürgens” ja ”Laine Roht”).